
Työn ohessa suoritettavaksi suunniteltu koulutus koostuu noin 15 - 20 lähiopetusjaksosta, etäopiskelusta ja neljästä näytöstä puolentoista vuoden aikana.
Lähiopetusjaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Perjantaista sunnuntaihin kestävän tiiviin koulutusviikonlopun ohjelmaan kuuluu teoriaa ja käytännön harjoituksia.
Lopputuloksen kannalta on ihanteellista, jos opiskelija työskentelee koulutuksen aikana valokuvauksen parissa. Opiskelun ja työn voi silloin yhdistää kokonaisuudeksi.
Lähiopetusviikonloppuina annetaan potkua ja ideoita etäopetusjaksoille. Etäopetus tapahtuu pääasiassa verkko-opetusalustan (Moodle) kautta. Pääkouluttajat ovat aktiivisessa keskusteluyhteydessä opiskelijoiden kanssa koko koulutuksen keston ajan ja opiskelijat saavat palautetta oppimistehtävistään myös etäjaksojen aikana.
VAT-koulutuksen studiojaksolla opiskelijoilla on käytössään monipuolinen studio-ja valaisukalusto. Erilaisten salamajärjestelmien (genikset, keikkasalamat, akkusalamat) lisäksi käytössä on tarvittaessa jopa satoja kuumia valoja lisävarusteineen ja ohjauspöytineen (dedot, HMI, ym).
VAT-koulutuksen miljööjaksolla opiskellaan pääsääntöisesti opiskelijan oman kaluston varassa. Tarvittaessa täydennystä voi hakea Lappian valokuvausopiskeluun tarkoitetusta kalustosta, johon kuuluu n. 50 kpl Canon digijärkkäriä objektiiveineen ja lisälaitteineen (salamat, jalustat, ym).